Ah, Lontoo! Täällä taas. On kuin olisi tavannut jälleen vanhan tutun.
Ensimmäiselle Lontoo-päivälle ei ollut mitään agendaa. Koska sää oli epävakainen, kiertely Oxford Streetin tavarataloissa oli juuri sopivaa ajanvietettä. Samoin kevyt lounas perinteisessä pubissa.
Talouden epävakaisuus näkyy täälläkin. Kaupoissa on paljon tarjouksia, kausialennusmyyntejä jne. Silti shoppailumoponi ei karannut. Shoppailun mustasta vyöstä huolimatta en ostanut mitään (tätä sukulaiset eivät usko)!
Vaikka kaupoissa oli hiljaista tai ainakin rauhallista, silmiini pisti henkilökunnan määrä. Käsittämättömän paljon myyjiä. Enkä muistanut, miten paljon kosmetiikkaosastoilla on miehiä myymässä ja esittelemässä naisille suunnattuja tuotteita, ennen kaikkea tuoksuja. Esimerkiksi perinteisen Selfridgen tuoksuosaston esittelijät olivat 90-prosenttisesti siististi pukeutuneita, nuoria herrahenkilöitä.
Monessa tavaratalossa oli mahdollisuus myös verkkokauppatilaukseen. Sitä varten oli tietokoneita eri puolilla myymälää. Ehkä sekin auttaa perinteistä kauppaa pärjäämään nettikauppoja vastaan.
Perjantaiksi on luvattu kaunista säätä. Saa nähdä, mitä ohjelmaa sille päivälle keksin.
Kaisa